Vaalien tulos lasketaan d'Hondtin menetelmällä
Eduskuntavaalit ovat suhteelliset: jokainen puolue tai muu ryhmittymä saa sen määrän edustajia kuin mitä sen saama äänimäärä suhteessa muihin ryhmittymiin edellyttää. Jos esimerkiksi puolue saa annetuista äänistä noin 20 prosenttia, sen tulisi saada myös noin 20 prosenttia edustajanpaikoista.
Vaalien tuloksen määrittelyssä käytetään ns. d'Hondtin laskentamenetelmää:
1. Lasketaan kunkin ryhmittymän puolueen, vaaliliiton, yhteislistan tai valitsijayhdistyksen vaalipiirissä saama kokonaisäänimäärä. Vaaliliitossa olevia puolueita kohdellaan yhtenä ryhmittymänä, samoin yhteislistaan kuuluvia valitsijayhdistyksiä.
2. Asetetaan kussakin ryhmittymässä ehdokkaat järjestykseen henkilökohtaisten äänimäärien perusteella.
3. Kullekin ehdokkaalle annetaan vertausluku siten, että ryhmittymän eniten ääniä saanut ehdokas saa vertausluvukseen ryhmittymän koko äänimäärän, toiseksi eniten ääniä saanut puolet ryhmittymän äänimäärästä, kolmanneksi tullut kolmanneksen jne.
4. Vaalipiirin kaikki ehdokkaat asetetaan vertauslukujen mukaiseen järjestykseen, ja tästä listasta valitaan kansanedustajiksi niin monta ehdokasta kuin vaalipiiristä valitaan edustajia.
Esimerkki tuloksen laskennasta






